torstai 8. marraskuuta 2012

Kansantietoa ja talkoita

Jep, jep...

Tänään ajattelin kertoa teille omia ajatuksiani aiheesta VoC (WtF?!) sekä mielenkiintoisesta sanahirviöstä nimeltä Crowdsourcing. Kävimme kyseisiä aiheitä läpi jo viime viikolla, josta saimme myös tehtävän, joka käytännön toteutus paljastui varsin haasteelliseksi (muttei kuitenkaan ylipääsemättömäksi). :)

Eli WoC on lyhenne lauseesta Wisdom of Crowds, ja tarkoittaa mielestäni selkokielellä "Kyllä kansa tietää, tai sitten ei!".

Toimiakseen "oikein" VoC tarvitsee viisaan ryhmän, eli ryhmän, jossa on paljon erilaisia ihmisiä. En tiedä lähdinkö nyt takamus edellä puuhun, kun en enää itsekään tiedä mitä tässä tapahtuu... :) Pääasia kuitenkin on, että kun VoC toimii, niin silloin ryhmä yhdessä on viisaampi, kuin ryhmän viisain jäsen!  Mutta takaisin tehtävän antoon...

Me saimme Niemelän Minnan kanssa tehtäväksi teettää kysely "viisaalla" ryhmällä, eli haalimme kyselyyn paljon erilaisia ihmisiä kuitenkin sillä periaatteella, että puolet vastaajista oli miehiä ja puolet naisia. Meillä oli lista varsin mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin vastaajat saivat vastata joko oman tietonsa sekä mutu-tuntuman pohjalta. Mikäli meidän "viisas" ryhmämme toteutuu oikein, vastausten keskiarvon pitäisi olla lähimpänä oikeaa..nähtäväksi jää! Puramme vastaukset tänään tunnilla! Jännää!
Viisaiden ryhmien lisäksi on "tyhmä"-ryhmä, joka koostuu samanikäisistä, samaa sukupuolta olevista ja esim. saman alan ihmisistä, joilloin vastausten keskiarvo voi jäädä kauaskin oikeasta vastauksesta. Sitten on vielä "satunnainen" ryhmä, jossa on satunnaisesti erilaisia ihmisiä, ja miehiä sekä naisia eri suhteessa. Tämä ryhmän vastauskeskiarvot pitäisi olla samaa luokkaa kun "viisaalla" ryhmällä.

Ja sitten tähän nimihirviöön eli Crowdsourcingiin, joka on suomeksi joukkoistaminen, talkoistaminen, yleisösallisuus...monta on nimeä, kun vain saisi jotenkin järkevästi koottua tuon termin takaa löytyvän idean, eli Crownsourcing on suoraa ryhmätehtävästämme lainaten:
"Hajautettu ongelmanratkaisu - ja tuotantomalli, jossa toimeksiantaja hyödyntää yleisön tietotaitoa rajattua tehtävää varten." Esimerkkinä tähän voisin mainita syksyllä koulullamme järjestetyn Innostartti-tapahtuman, jossa saimme tehtäväksemme pienissä ryhmissä keksiä uuden innovaation joko Lappset Oy:lle tai sitten Oulun kaupungin kirjastolle. Pitää kyllä vähän hehkuttaa, sillä meidän ryhmä pääsi finaaliin asti... :)

Olen hieman skeptinen tämän mallin suhteen, toki se toimiessaan varmasti toimii hyvin.
Mutta päällimmäiseksi tulee mieleen, että kun homma toimii hyvin, niin toivon, että siitä myös maksettaisiin  hyvin. Sehän on ihmisten ideoiden riistoa ja silkkaa laiskuutta, jos otetaan valmiit vastaukset ja tienataan sitten niiden varjolla miljoonia! Ei, ei, ei!!! Tämäkin tietenkin riippuu "ongelmasta" ja toimeksiantajasta.
Meille luvattiin pullakahvit palkaksi finaaliin pääsystä, ja jos idea otetaan käytäntöön ottavat sieltä sitten yhteyttä! Toivottavasti.. se idea oli nimittäin hyvä...

Mutta näin, jos sielläpäin heräsi ajatuksia, niin puhukaa yksin tai yhdessä ja kertokaa toki minullekin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti